Milloin sinun pitäisi kääntyä asianajotoimiston puoleen?

Julkaistu: 28 January 2021

Jossain vaiheessa elämässään jokainen voi joutua tilanteeseen, jossa hän tarvitsee oikeusapua. Silloin on hyvä kääntyä asianajajan puoleen, jotta saa varmasti paikkansa pitäviä neuvoja. Asianajaja on asianajoliiton vahvistama lainoppinut, joka tuntee lait ja voi näin ollen antaa sinulle päteviä neuvoja ja kertoa vaihtoehdoistasi. Tässä kirjoituksessani kerron, milloin sinun pitäisi ottaa yhteyttä asianajajaan, miten löytää oikea asianajotoimisto ja mitä muuta sinun tulisi tilanteessa ottaa huomioon.

Milloin on oikea aika soittaa asianajajalle?

Jos kyseessä on pieni naapuririita, johon liittyy liian kovaa musiikkia, ei ole tarpeen kutsua poliisia tai nostaa syytettä heti. Ensimmäinen asia on puhua naapureillesi ja yrittää ratkaista ongelma rauhanomaisesti. Ulkopuolinen sovittelija voi myös auttaa ratkaisemaan erimielisyydet. Jos molemmat osapuolet ovat kuitenkin olleet pitkään erimielisiä ja esimerkiksi taloudellista vahinkoa on jo päässyt syntymään, on suositeltavaa ottaa yhteyttä lakitoimistoon. Jos tapahtuneessa epäillään rikosta, on poliisille ilmoitettava viipymättä. Olit kummalla puolella tapahtumaa tahansa sinun on haettava oikeusapua asianajajan muodossa jo varhaisessa vaiheessa. Mitä aiemmin tilannetta lähdetään virallisin keinoin selvittämään, sitä helpompaa se todennäköisesti tulee olemaan. Lakiapua voi kysyä jo hyvinkin varhaisessa vaiheessa, jotta suuremmilta selkkauksilta vältyttäisiin.

Kuinka löytää sopiva asianajotoimisto?

Kun olet päättänyt hakea asianajajan apua, seuraava askel on löytää oikea lakimies tarpeisiisi. Kun etsit asianajajayritystä, sinun tulisi etukäteen selvittää, minkälaisiin tapauksiin juuri tämän toimiston ammattilaiset ovat erikoistuneet. Jotkut hoitavat kaikenlaisia asioita, jotkut taas erikoistuvat esimerkiksi perheoikeuteen, rikosoikeuteen tai yritysasioihin. Varsinkin normaalista poikkeavien tapausten kohdalla on tärkeää löytää juuri tähän alueeseen erikoistuneita ammattilaisia avuksi.

Helpoin tapa hakea erilaisia lakiapua tarjoavia yrityksiä on etsiä niitä netistä. Lakitoimistot voivat olla pieniä yhden hengen yrityksiä tai suuria kansainvälisiä konserneja. Niin pienellä kuin suurellakin yrityksellä on omat etunsa. Tärkeää on ymmärtää ero lakimiehen ja asianajajan välillä. Jos tarvitset edustajan oikeuteen, tulee sinun kääntyä asianajajan puoleen. Muissa tapauksissa voit käyttää niin asianajatoimiston kuin lakitoimistonkin palveluja. Turussa palvelee esimerkiksi Asianajotoimisto Laineenkare Oy.

Jos mahdollista, kannattaa kysellä myös muiden asiakkaiden kokemuksia valitsemasi lakitoimiston palvelusta. Vaikka kaikilla on varmasti laillista osaamista, voivat esimerkiksi hinnoittelu tai kommunikaation sujuvuus erota toimistojen välillä paljonkin. 

jaa